2004-09-10

Viikon lopetus.

Ja taas yksi diplomityöntäyteinen viikko paketissa ja viikonloppu edessäpäin. Lukuunottamatta odottavaa maanatiata sitä voi lähteä viikonlopun viettoon ihan hyvillä mielin. Sitä sai ensin mietittyä tuotannon informaatiojärjestelmää uuteen uskoon, sovittua muutamat työnkulkua rytmittävät palaverit ja vieläpä näin pe-iltapäivästä oikean ahaa-elämyksen siitä miten homman voisi ajatella taas vähän uudella tavalla ja säästää aikaa tuotannossa.

Sitä voisi kuvitella että 1 minuutti on aika vähän säästöä. Niinhän se onkin. Mutta jos vuodessa tehdään n. 23000 laitetta ja tunti työtä kustantaa sellaiset 60-75 euroa niin minuutti säästettyä testausaikaa tarkoittaa jo sellaista säästettyä henkilöauton hintaa ja toisella minuutilla saa jo vähän prameamman menopelin jos niikseen sitä ajattelee. (disclaimer, luvut tarkoituksella väärään suuntaan skaalattuja mutta suuruusluokataan suuntaa-antavia)

Nyt sitten voikin lähteä hyvällä fiiliksellä viikonlopun viettoon ja odottamaan uutta telkkaa jonka kävin eilen ostamassa ja tilaamassa kotiinkuljetuksella kotiin. Ei sellaista 60 kilon murkulaa sylissä enää kanniskella :-) Ja odottelemaan myös lauantai-iltaa ja Tuulan bileitä. Sunnuntai voikin mennä sitten oloaan potiessa..

Mutta nyt kamat kassiin ja mailan kanssa katsomaan miten sulkapallo liikkuu !

No comments: