2004-09-18

Retoriikkaa

Ehkä tuo yksi lyhytkestoinen bussilakko on saanut jo turhan suuret mittasuhteet ja liikaa huomiota osakseen mutta en malta vielä kerran olla palaamatta aiheeseen ja muutamaan havaintoon.

Hesarissa perjantaina uutisointiin jo vihreiden ja demarien välisestä kissanhännänvedosta jossa demarit haukkuvat vihreitä siitä etteivät marssineetkaan tälläkertaa samassa rivissä heidän kanssaan ja vihreät luonnollisesti leimaavat mustamaalauksen mustamaalaukseksi.

Pohjanoteerauksen vetää tälläerää demarien älyn tonava M. Anttila joka ottaa esimerkikseen sen miten yksityistäminen on vaikuttanut lippujen hintoihin, palvelun tasoon ja kaluston laatuun Espoossa ja Vantaalla.

Ensinnäkin Anttilalta on tainnut mennä ohitse sellainen pieni yksityiskohta että täällä lähiössä ei yksikään yksityinen firma aja yhtään linjaa ja myy lippuja vaan palvelut yksityisiltä ostaa ja lippujen hinnat määrittää YTV eli kunnallinen taho. Toiseksi myös YTV päättää ja kilpailuttaa reitit ja kolmanneksi en ole täällä enää yhdelläkään yksityisellä liikennöitsijällä nähnyt niin ikäloppua ja loppuunajettua bussikalustoa mitä HKL:n ja STA:n vanhat nivelbussit ovat.

Ilmeisemmin Anttila retoriikassaan viittaa urbaanilegendaan siitä että Linjebuss olisi tuonut tänne liikenteeseen Tanskasta romuvarikolta bussikalustoa vaikka todellisuudessa v. -98 liikenteenseen tuodut tanskalaiset aytot olivat tuolloin pari vuotta vanhaa mallisarjaa olevia liki uusia matalalattiabusseja.

Tietäen demareitten ja Hakaniemenrannan välisistä suhteista puolustuslausen "Ay:llä on omat keinonsa, demarit eivät ole sekaantuneet mitenkään bussilakkoon" kuulostaa asiaa enemmän ja enemmän penkoessa vähintäänkin ontolta.

No comments: