2005-09-12

Edustajien tietotaito

Kuinka ollakkaan oli tätäkin asiaa jo ehditty selvittämään, tosin heikoin tuloksin, ennenkuin itse edes moisella ehdin spekuloimaankaan. Tätä Tietokone-lehden julkaisemaa artikkelia varten oli Tero Lehto yrittänyt selvitellä kansanedustajien mielipiteitä asiasta liki odotettavissaolevin tuloksin:
Minun oli tarkoitus tuossa perjantain uutisessa jututtaa muitakin kansanedustajia, mutta pikainen soittokierros puoluetoimistoihin paljasti, ettei asiasta juuri tiedetä mitään, eikä kukaan halunnut asiaa kommentoida. Nämä digitaaliset tiedonsiirrot ja tekijänoikeudet ovat kansanedustajille ja ministereille hyvin vieras asia. He ovat pääasiassa sukupolvea, jolle musiikki on fyysinen media (LP, kasetti tai CD), ja joku "MP3-soitin" kuulostaa melkein rikolliselta. Ja kohtahan se melkein sitä onkin.
Kuulostaa entistä enemmän siltä että ymmärryksen vertaus sikaan ja hopealusikkaan on enemmän kuin perusteltua ja että tässä asiassa valtiolaivaa ohjaavat lähinnä sokeat kapteenit tietämättä edes sitä minne he todella haluavat ilman että kantti riittäisi aikalisän ottamiseen ja tilanteen klaaraamiseen.

Herää vain kysymys siitä kenen etua ajaa se että kaikenkaikkiaan tätä lakia on viety eteenpäin todellisessa mediahiljaisuudessa ja uutisoinnissa on keskitytty lähinnä piratismin käsitteisiin ja de facto salattu lain todelliset vaikutukset tavallisen kansalaisen oikeuteen hallita omaa omaisuuttaan. Arvoisat blogin lukijat, jatkakaa J.J. Kasvin kehoittamaa sähköpostikampanjaa.. vielä ei ole liian myöhäistä.

Via Kari Haakana

No comments: