2005-09-14

Palautetta asiasta ja asian sivusta

Vasemmiston takuujäärälle puoluejyrälle ovat muutkin suivaantuneet ja pistäneet palautetta käynnissäolevan lakikeskustelun tiimoilta mutta senverran paksua ja ylimielistä poliittista paatosta tuo Suvi-Annen päiväkirjamerkintä (13.9.) on että oli aivan pakko tässäkin pistää palautetta peliin meilin voimalla ( alan huolestuttavasti politisoitumaan :-)

(Julkinen kirje)

Hyvä Suvi-Anne Siimes

Teidän verkkopäiväkirjoituksenne asenne on paitsi ylimielinen niin myös tavallista kansaa ja kansalaisten mielipidettä halveksiva.

Millä oikeudella te syytätte yhtä miestä siitä että etablisoituneen median ylenkatseesta huolimatta suomalaisille on viime metreillä selvinnyt vireillä olevan tekijänoikeuslain todellinen karva ja luonne ja kansa on ottanut käyttöönsä sille kuuluvan oikeuden tuoda julki mielipiteensä oikeuksien kaventamisesta ja lain järjettömyyksistä. Ei tuota mielipidettä ole keksinyt Kasvi eikä hän ole mistään varjoista loitsinut esiin ihmisten mielipidettä vaan sen mielipiteen omaa se kansa jota teidän tulisi eduskunnassa edustaa.

Te ihmettelette sitä miksi kansa reagoi vasta vain reaktion osalta, eikö teidän pitäisi ennemmin kiinnittää huomiota siihen mihin reagoidaan. On tavallisena kansalaisena kovin vaikea reagoida kovin paljoa ennakkoon sellaiseen mistä ei tiedä ja kovin vaikeaa pysytellä kärryillä aivan kaikesta, etenkin jos omaa naiivin lapsenuskon siihen että eduskunnassa osattaisiin tehdä myös teknisistä asioista päteviä päätöksiä, etenkin kun kyseinen lakiehdotus jo kertaalleen palautettiin takaisin työpöydälle pitkälti samoista syistä mistä nyt on noussut kansan ääni kuuluviin.

Te syytätte kansanedustaja Kasvia ennakoimattomista käänteistä vaikka hän on kaikenaikaa ollut asiasta niin julkisuudessa kuin eduskunnassa hyvinkin samaa mieltä ja hyvinkin julkisesti. Ei asiaa ennakoimattomaksi tee se että Te ette ole asiaa jaksanut seurata, että teitä asia ei ole edes todennäköisesti kaiken kabinettipolitikoinnin keskellä kiinnostanut ja että te olette sokeasti yleensä vain tyytynyt siihen mitä muissa toimikunnissa on päätetty. Ei tässä ongelmana ole se että te ette ole asiasta mitään kuunnellut vaan se että te nyt teette politiikkaa sellaisella mikä ei pidä millään muotoa paikkaansa vaan syytätte yhtä miestä vilkun käyttämättömyydestä vaikka hän on todellisuudessa ajanut viimevuodet suorastaan hälytysvaloin ja sireenein.

Eduskunnalla on toki oma säätämisjärjestyksensä ja äänestyksessä eniten ääniä saanut esitys menee enemmistön voimalla lävitse mutta yritättekö te todella kirjoituksellanne viestiä sitä että kansan pitäisi jopa äänekkään mielipiteensä osalta tyytyä vaikuttamaan vain kerran 4 vuodessa ja olla vaalien väliset vuodet kiltisti talutusnuorassa. Ei tässä nyt yritetä eduskunnan pelisääntöjä muuttaa vaan kertoa herroille edustajille kansan mielipidettä asiaan jotta ehkä ketjussa seuraavalla äänestyskierroksella toteutuisi paremmin edustuksellinen enemmistön ääni, ei 200 kansanedustajan jotka edustavat vain promillen murto-osaa Suomen kansasta

Ei. Saamanne viestitulva ei kerro mitään Kasvista eikä lobbaamisesta, se kertoo siitä että te 200 Arkadianmäen valittua yrititte piratismin varjolla ja mediateollisuuteen kytkeytyvän valtamedian suosiollisella avustuksella ja tuella astua pahimman kerran kansan oikeustajun ylitse lukuisissa asioissa, osin tietäen, osin sokeasti naapurivaliokuntiin luottaen, ja jäitte siitä kalkkiviivoilla kiinni.

Teksti julkaistu myös henkilökohtaisessa blogissani (http://jyrinsavupiippupaivakirja.blogspot.com) kaiken kansan ja kanssabloggaajien nähtäville.


Että semmoista tälläkertaa

No comments: